Warma-Uunit Hilda -takkamallisto on monipuolinen retrohenkisten varaavien takkojen mallisto. Takkojen pyöreät kulmakaakelit ovat kotimaista käsityötä Warma-Uunien omalta kaakelitehtaalta Uudestakaupungista. Takoissa on iso yksiosainen lasiluukku. Korotuskerrosten avulla takkaan saa lisättyä lämmönvarauskykykyä isommankin tilan tarpeisiin. Warma Uunit Hilda -takoista on saatavilla sekä suoralle seinälle että nurkkaan sopiva malli. Hilda-takkaan voi hankkia lisävarusteena esimerkiksi keraamisen rintakuvion. Lisävarusteena saatavalla korvausilmajärjestelmällä tulisijan toimintakyky paranee haastavassakin ympäristössä (esim. tiiviit koneellisella ilmanvaihdolla alipaineiseksi säädetyt tilat).
Takkoihin kuuluu vakiovarusteena tuplakierto ja sytytyspelti, jotka saadaan käyttöön vain jos hormiliitos on tehty tulisijan yläosasta.
Tulisijassa on tehokas ja ympäristöystävällinen Puupihi-tulipesä. Korkean hyötysuhteen Puupihi-tulisija lämmittää kotia tunnelmallisesti ja pitkään, puita säästäen. Siinä on myös mahdollisuus tehokkaaseen pelletinpolttoon lisälaitteella.
Tavallisesti tulisijasta pinnoitetaan vain näkyvät pinnat. Jos tulisijaa ei asenneta seinää vasten, tai sen takaseinä jää muusta syystä näkyviin, pitää myös sen takaseinä pinnoittaa.
Lisäkorotuskerrokset (100 mm) nostavat tulisijan korkeuden lisäksi varauskykyä ja hyötysuhdetta.
Saatavilla myös rintakuvio, joka tulee takan etupintaan, luukun yläpuolelle.
Luukun värivaihtoehdot: Satiinikromi (matta), Pronssinruskea (matta), Musta (matta), Harmaa (matta)
Lattiasuoja: Harjattu rosteri, Messinki, Pronssinruskea, Musta, Harmaa, Eduslasi kirkas tai Eduslasi tummennettu
Jos leivinuuni on takana, on lattian oltava palamatonta materiaalia/suojattu myös leivinuunin luukun alla. Valitse tarvittaessa myös taakse lattiasuoja.
Varaavan takan hankinnassa huomioitavaa:
Tehdas ei vastaa mm. ilmastoinnin (alipaineen) aiheuttamista veto- ja/tai nokeentumisongelmista. Suosittelemme korvausilmaputken tuomista tulisijalle sekä korvausilmajärjestelmällä varustettua tulisijaa aina uudisrakennuksiin, sekä jos mahdollista, myös saneerauskohteisiin. Korvausilmajärjestelmä vähentää alipaineen aiheuttamia haittoja.
Tehdas ei suosittele luukun asennusta ja tulisijan käyttöä ennen pinnoitusta.
Tutustu huolellisesti tulisijan käyttöohjeisiin ennen käytön aloittamista.
Alaliitos on saatavilla tulisijaan vain erikoistilauksesta (ei sisällä tuplakiertoa ja sytytyspeltiä).
Warma-Uunit Hilda 75
Warma-Uunit Hilda 75 leivinuunilla

Hilda 75
Hilda 75 -takka on retrohenkinen, mutta silti moderni kaakeliuuni.
Hilda 75 leivinuunilla
Hilda 75 -takka leivinuunilla on retrohenkinen, mutta silti moderni kaakeliuuni, joka lämmityksen ohessa myös kypsentää ja paistaa tehokkaan leivinuunin ansiosta.
Suoritustasoilmoitus
Mittakuva
Warma-Uunit Hilda 85
Warma-Uunit Hilda 85 leivinuunilla

Hilda 85
Hilda 85 -takka on retrohenkinen, mutta silti moderni, 85 senttiä leveä kaakeliuuni.
Hilda 85 leivinuunilla
85 senttiä leveä Hilda 85 -takka leivinuunilla on retrohenkinen, mutta silti moderni kaakeliuuni, joka lämmityksen ohessa myös kypsentää ja paistaa tehokkaan leivinuunin ansiosta.
Suoritustasoilmoitus
Mittakuva
Warma-Uunit Hilda 100
Warma-Uunit Hilda 100 leivinuunilla

Hilda 100
Hilda 100 -takka on metrin leveä varaava kaakeliuuni, jonka käsintehdyt pyöristetyt muotokaakelikulmat tuovat tulisijalle retrohenkisen ilmeen.
Hilda 100 leivinuunilla
Hilda 100 -takka leivinuunilla on metrin leveä varaava kaakeliuuni, jonka käsintehdyt pyöristetyt muotokaakelikulmat tuovat tulisijalle retrohenkisen ilmeen.
Suoritustasoilmoitus
Mittakuva
Warma-Uunit Hilda 120

Hilda 120 -takka on Hilda-malliston suurin varaava kaakeliuuni, jonka käsintehdyt pyöristetyt muotokaakelikulmat tuovat tulisijalle retrohenkisen ilmeen.
Suoritustasoilmoitus
Mittakuva
Tekniset tiedot:
– CE-hyväksytty
– Täyttää 1.1.2022 voimaan astuvan ekosuunnitteludirektiivin vaatimukset
Korkeus: 1700–2300 mm
Leveys: 750 mm + pinnoitus (Hilda 75) / 850 mm + pinnoitus (Hilda 85) / 970 mm + pinnoitus (Hilda 100) / 1170 mm + pinnoitus (Hilda 120)
Väri: Valkoinen
Paino: n. 1 200–1500 kg (Hilda 75) / n. 1 300–1800 kg (Hilda 85) / n. 1300–1800 kg (Hilda 100) / n. 1400–1950 kg (Hilda 120)
Lämmitysala: 40–70 m² – 55–100 m² (Hilda 75) / 45–80 m² – 70–130 m² (Hilda 85 ja 100) / 50–90 m² – 75–140 m² (Hilda 120)
Hormikoko: min. ⌀ 150 mm, tai puolenkiven hormi, T400 (Huom! Uusien ja vanhojen kunnostettujen hormien osalta asetusvaatimus T600.) Hormiliitos päältä tai ylhäältä
Pinta: Valkoinen kiiltävä sileä 300×600 mm laatta ja käsintehdyt kotimaiset muotokaakelit
CO-päästöt: 0,07 %–0,09 % (Hilda 75 ja 85) / 0,12–0,11 % (Hilda 100 ja 120)
Savukaasun lämpötila: 93–128 °C (Hilda 75 ja 85) / 102–158 °C (Hilda 100 ja 120)
Suojaetäisyys sivuille ja taakse: 100 mm
Polttopuumäärä: Max 6,0–7,5 kg
Hyötysuhde: 88–92 % (Hilda 75 ja 85) / 81–89 % korkeudesta riippuen (Hilda 100 ja 120) / 86 % (Hilda 100 leivinuunilla)
Lämmönluovutusaika: n. 24 h
Energialuokka: A+
Vakiovarusteet:
– Tuplakierto ja sytytyspelti
– Puupihi-tulisija perinteisellä rakoarinalla
– Teräksinen valkoinen 3-osainen alasarja
– Suuluukku upotettu 410×410 mm lasiluukku, jossa kätisyys vaihdettavissa (Hilda 75 ja 85) / Suuluukku upotettu 550×410 mm lasiluukku, jossa kätisyys vaihdettavissa (Hilda 100) / Suuluukku upotettu 700×410 mm lasiluukku, jossa kätisyys vaihdettavissa (Hilda 120)
Vakiovarusteet leivinuunitakassa:
– Leivinuuninluukku upotettu
– Leivinuunin koko etupuolella: syvyys n. 330 mm, leveys n. 340 mm (Hilda 75 ja 85)
– Leivinuunin koko takapuolella: syvyys n. 340 mm, leveys n. 290 mm (Hilda 75 ja 85)
– Leivinuunin koko: syvyys n. 355 mm, leveys n. 495 mm (Hilda 100)
Valmistajan alkuperäiset kotisivut: https://warmauunit.com/